Lingsoft osallistuu Turun ammattikorkeakoulun koordinoimaan uuteen MilVerse4MDO – Military Metaverse for Multi-Domain Operations -hankkeeseen. Business Finlandin Defense and Digital Resilience -ohjelman rahoittamassa tutkimushankkeessa tutkitaan ja kehitetään metaverse-, tekoäly- ja XR-teknologioiden hyödyntämistä puolustussektorilla. MilVerse4MDO:ssa metaversumilla tarkoitetaan virtuaalista toimintaympäristöä, jossa simulaatioita ja eri järjestelmistä koottua dataa voidaan hyödyntää esimerkiksi koulutuksessa, suunnittelussa, tilannekuvan muodostamisessa ja logistiikan tukena. Hankkeen veturiyrityksinä toimivat Nokia Technologies ja Patria. Hanke kestää kolme vuotta.
Tavoitteena on kehittää parempia työkaluja esimerkiksi operaatioiden simulointiin, koulutukseen sekä suunnittelu- ja raportointitarkoituksiin. Myös materiaali- ja vauriokorjauslogistiikalla on tärkeä rooli operaatioissa. Nykyaikaisten teknologioiden ansiosta informaatiota käsillä olevasta taistelutilanteesta, kalustosta, joukoista ja monesta muusta aiheesta on valtavasti, ja kenttäolosuhteissa siitä on löydettävä olennainen tieto nopeasti ja luotettavasti. Tekoäly ja älykkäät tiedonhakuratkaisut auttavat suodattamaan ja esittämään olennaisen tiedon käyttäjälle oikeassa muodossa.
Puolustusalan metaversumi, jossa erilaiset työkalut, palvelut, tiedonhaku ja -suodatus toimivat saumattomasti yhteen, vastaa niin Suomen oman puolustussektorin kuin puolustusliitto Natonkin tarpeisiin.
Lingsoft keskittyy hankkeessa kieliteknologioihin, monikielisen vuorovaikutuksen tukemiseen sekä AI-pohjaiseen kielidatan ja dokumenttien käsittelyyn. Lingsoftin ratkaisut integroidaan kumppaneiden kehittämiin metaverse- ja XR-ympäristöihin rajapintojen kautta.
”Nykyisessä turvallisuusympäristössä digitaalinen tilannekuva vaatii ehdotonta datasuvereniteettia ja luotettavuutta. Modernissa kriisitilanteessa suurin haaste ei enää ole tiedon puute, vaan sen hallitsematon ylikuormitus. Metaversumi ja XR-ympäristöt luovat operaatioille visuaalisen kehyksen, mutta reaaliaikainen päätöksenteko vaatii kykyä hallita kielellistä dataa – puhetta, raportteja ja ohjeistuksia. Lingsoft tuo MilVerse-hankkeeseen kieliälyn, joka suodattaa tästä massasta kriittisen tiedon välittömästi oikeassa muodossa ja varmistaa, että monikielinen vuorovaikutus toimii luotettavasti myös äärimmäisissä olosuhteissa”, Lingsoftin toimitusjohtaja Juhani Reiman kertoo.
Hankkeessa ovat mukana muun muassa ProVerse Interactive, Millog, RumbleTools, Saab Finland, Unikie, 3D Talo, Ahola Group, ReOrbit ja Vaisala sekä Tampereen yliopisto.
Kategoriat:



